SeppoLavonen

Yllytys kansalaistottelemattomuuteen Nato-keskustelussa

  

ALKEISTENTTI TURVALLISUUSPOLITIIKASTA VAALIEHDOKKAILLE

Venäjä romutti vajaassa vuodessa koko Euroopan turvallisuusympäristön. Despootin hallitsema maa ei enää mahdu omien rajojensa sisälle. Alueita vallataan ja naapureita uhkaillaan. Vapaa media ja oppositio vaiennetaan murhiakaan kaihtamatta. Eihän ylen ystävällisestä rajanaapurista pitänyt tuollaista hylkiövaltiota tulla. Tuli kuitenkin.

Pian valittava eduskuntamme voi siis joutua tekemään nopeitakin puolustuspoliittisia päätöksiä, joista riippuu koko itsenäisen kansakunnan olemassaolo.  Ilman järkevää turvallisuuspolitiikkaa meiltä saattaa äkkiä poistua tarve tehdä mitään muutakaan itsenäistä politiikkaa. 

Valtiojohto käyttäytyy kuitenkin oudosti. Ulkoministeri tekee hartiavoimin töitä estääkseen puolustuspolitiikan nousemisen vaaliteemaksi ja saa näppylöitä jo pelkän Nato-sanan kuulemisesta.  Mäntyniemen käskynjaossa 19.12.2014 ulkopoliittinen johto nyhti puoluepomoilta lupaukset pitää vaalikampanjoissaan suut supussa Natosta. Kummallista. Kesällähän Kultarannan turvallisuuspoliittisen puuhamaan isäntä nimenomaan toivoi nykyistä avoimempaa keskustelua. Yritykset kieltää keskustelu ennen vaaleja ovat käsittämättömiä.  Siksi yllytänkin äänestäjiä kansalaistottelemattomuuteen: Laittakaa ehdokkaat tenttiin!  Oman ääneni saa ehdokas, joka vakuuttavimmin vastaa seuraaviin kysymyksiin, ja tarkoitan julkista vastaamista:

 

1) Onko Suomella tällä hetkellä mielestäsi uskottava itsenäinen kyky koko maan puolustamiseen? Jos on, niin suhteessa mihin se on uskottava? Mihin selvityksiin uskosi perustuu?  Pystymmekö torjumaan hyökkäyksen täysin, vai pystymmekö vain viivytykseen ja kuinka pitkään? Tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia?

2) Jos puolustuksemme ei nyt ole uskottava, valitse seuraavista vaihtoehdoista mielestäsi paras:

-  Korotetaan reippaasti itsenäisen puolustuksen budjettia. Toteutuuko uskottavuus tuplaamalla vai triplaamalla nykyiset määrärahat, vai mikä on mielestäsi oikea kerroin? Paljonko silloin verotus nousisi per kansalainen?  Lukuja, kiitos.  Autan vähän: Suomen puolustusbudjetti on nyt 2,7 miljardia €/vuosi.  Venäjän on n. 70 miljardia €/vuosi.

-  Pidetään oma puolustus kunnossa ja liitytään 22:n EU-maan jatkoksi puolustusliitto Natoon, jolloin saadaan välittömät turvatakuut sekä hyökkäykset kokonaan ehkäisevä uskottava pelote. Paljonko jäsenyydestä tulisi nykytilanteeseen verrattuna vuodessa lisämenoja kansalaista kohden? Ota selvää Naton jäsenmaksusta, laske ja hämmästy.

-  Luotetaan siihen, että Nato auttaa joka tapauksessa, koska Suomi on 20 vuotta ollut Naton rauhankumppani kriisinhallintatehtävissä.

-  Luotetaan siihen, että Euroopan Unioni auttaa aseellisesti jäsenmaataan Lissabonin sopimuksen perusteella.

-  Luotetaan Ruotsista saatavaan aseelliseen apuun.

-  Haetaan uhkaajalle/hyökkääjälle lähestymiskieltoa.

-  Ei tehdä mitään. Puoluekokous päätti, ettei Suomea nyt eikä tulevaisuudessa uhkaa kukaan eikä mikään.

3) Selitä lyhyesti, mikä on Pohjois-Atlantin sopimuksen viides artikla, ja mitä se merkitsee Naton rauhankumppanimaa Suomelle?

4) Selitä lyhyesti Suomen Nato-option sisältö.  Mihin sopimusasiakirjaan se perustuu sekä miten ja milloin Suomi voi optionsa lunastaa? 

5) Jos Suomi päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä, kuka tekisi aloitteen, miten prosessi etenisi, ja missä vaiheessa olisi neuvoa antava kansanäänestys?

6) Vaatiiko Nato jäsenekseen hakevalta valtiolta kansanäänestystä? 

7) Vaatiiko Suomen lainsäädäntö Nato-jäsenyydestä kansanäänestystä?

8) Onko rivikansalaisella kansanäänestyksessä vaadittavat asiatiedot Natosta? Jos on, perustele miksi on. Jos ei ole, miten tietämystä pitäisi lisätä?  Vai pitäisikö asia jättää kokonaan niille, jotka edustuksellisessa demokratiassa vaaleilla varta vasten valitaan tekemään vaikeitakin päätöksiä?  Siis niille 200:lle, joiden joukkoon Sinäkin olet pyrkimässä?

9) Jos uhka nyt liittoutumatonta Suomea kohtaan kärjistyisi sodaksi kuten Ukrainassa, olisitko valmis eduskunnan jäsenenä määräämään liikekannallepanon ja lähettämään lähiomaisesi, esimerkiksi poikasi, sotimaan tietäen, että lopputulos olisi surkea? Vai pitäisikö joukkojen mobilisoinnista järjestää kansanäänestys?

10) Pitäisikö mielestäsi Suomen alkavalla hallituskaudella hakea Nato-jäsenyyttä?  Tähän joudut vastaamaan joko kyllä tai ei.  Perustele.

 

Ovatko kysymykset liian vaikeita?  Jos ovat, miksi olet ehdokkaana?  Ovatko kysymykset johdattelevia?  No varmasti ovat ja tarkoituksella, sillä tämä on työhönottohaastattelu.  Aihetta pakoilevia ja vastaamista vältteleviä ehdokkaita pidän kyvyttöminä osallistumaan turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon.

Suvereenin valtion turvallisuus on perusolemukseltaan ihan pragmaattinen sotilaallinen ja teknis-taloudellinen kokonaisuus. Siitä päättämisessä ei saa olla sijaa homehtuneilla yya-liturgioilla, galluptulosten taakse piiloutumisella eikä missään nimessä ulkovaltojen painostuksella. Venäjän reaktioiden pelko on typerin mahdollinen syy luovuttaa Suomen omaa päätösvaltaa Kremliin.  Poliittisten päätösten on perustuttava sotilasasiantuntijoiden laatimaan realistiseen tilannekuvaan, resurssianalyysiin ja kustannuslaskelmiin. Kansakunnan turvallisuus ei mielestäni ole myöskään mikään ideologinen vasemmisto-oikeisto-asetelma.

Suomen ns. Nato-keskustelu on ollut enimmäkseen masentavaa puoluepoteroihin jämähtänyttä tunneperäistä jankkausta. Myös eduskunnassa ja varsinkin eduskunnassa. Se on hämmästyttävää, koska faktatietoa on ollut ja on saatavilla ilman mitään uusia Nato-selvityksiä, joiden vaatimisella nyt yritetään keskustelu taas kerran siirtää jonnekin tuntemattomaan tulevaisuuteen.  Aiheesta on hiljattain ilmestynyt pari uutta kirjaakin.

Parahin vaaliehdokas, vastauksiasi odotetaan. Selkokielellä ja kiertelemättä, kiitos.

 

Seppo Lavonen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Pahoin pelkään, että monelle ehdokkaalle tuli muita kiireitä kuin vastailla kysymyksiisi.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Jaakko, minulla on ihan sama epäilys

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Vakavasti sanottuna harvinaisen analyyttinen lähestyminen suureen asiaan tiiviissä paketissa.

Käyttäjän hilkkamlaikko kuva
Hilkka Laikko

Kiitän Seppo Lavosta hyvistä kysymyksistä ja haluan ehdokkaana vastata. Ehdolla Itsenäisyyspuolueesta, Varsinais-Suomi: Teemalla totuus esiin -mihin hävisi hyvinvointivaltio? nro 112. www.ipu.fi, jos haluat lisätietoa.

Tausta: Osallistuin eilen Ulko- ja turvallisuuspoliittiseen iltaan Turussa
Alivaltiosihteeri Pirkko Hämäläisen näkemykset oli helppo jakaa, sillä ulkoasianministeriön edustustoja on vähennetty säästösyistä. Diplomatialla, eri kulttuurien tuntemisella, talousdiplomatialla ja nimenomaan hyvillä henkilökohtaisilla suhteilla, voidaan edistää rauhaa.

Paneelistit olivat vain eduskuntapuolueiden ehdokkaita. Onneksi myös meillä muilla oli tilaisuus osoittaa, että meilläkin on ajatuksia ja kysymyksiä, joita kannattaa pohti. ks. alempana.

Tausta:
Suomi on tehnyt vuodesta 1985 alkaen joukon siirtoja, joiden takia elämme epävarmoja aikoja monessakin mielessä. 90-luvun tapahtumat ennen ja jälkeen veivät meidät EU:n jäsenmaaksi. EU:n liittovaltiokehitys ja Nato:n leviäminen Eurooppaan on luonut epävarmuutta ja erityisesti Suomelle.
Verratkaamme pelkkään Suomen talouteen: 90- luvulla meillä ajettiin laittomasti alas 65 000 yritystä, syntyi 100 miljardin valtionvelka, maksettiin pankkituki, syntyi 500 000 työttömän joukko - Kansallinen talouskatastrofi.
Eu:n piti olla meille hyväksi? 2015 meillä on 500 000 työtöntä, nekin, joilla töitä on, eivät taloudellisesti tule palkalla toimeen, 100 miljardia valtionvelkaa ja 57 000 nuorta aikuista syrjäytyneenä.Olemme olleet tukemassa Kreikan kautta taas pankkeja -velkarahalla miljardeilla.
Pelkät lainojemme korot ulkomaisille pankeille ovat olleet tänä aikana 60 miljardia. Vanhusten hoidosta kilpaillaan veroparatiisiyhtiöiden välillä huutolaisikojen tyyliin: "Kuka halvimmalla ja huonoimmin hoitaa".

Miksi turvallisuutemme on siis uhattuna:

1) Onko Suomella tällä hetkellä mielestäsi uskottava itsenäinen kyky koko maan puolustamiseen? Jos on, niin suhteessa mihin se on uskottava? Mihin selvityksiin uskosi perustuu? Pystymmekö torjumaan hyökkäyksen täysin, vai pystymmekö vain viivytykseen ja kuinka pitkään? Tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia?

Hilkan vastaus: Ei. Puolustusvoimien keinoja puolustaa tätä maata on heikennetty liiallisilla säästöillä. Rajavalvontaa on samaan aikaan heikennetty. Meidän uskottavuutemme on aina perustunut omaan vahvaan puolustukseen ja puolueettomuuteen. Ei perustu enää ja olemme itse vastuussa tekemistämme huonoista Venäjä -politiikan ratkaisuista.

2) Jos puolustuksemme ei nyt ole uskottava, valitse seuraavista vaihtoehdoista mielestäsi paras: jne....

Hilkan vastaus: Palautetaan diplomaattisin keinoin hyvät naapuruus ja kauppasuhteet Venäjään. Samalla hallitusti eroon Eurosta ja selkeästi pienemmät vastuut EU:n jäsenvaltio -kuluista.
Pelkästään vanhustenhoidossa on mahdollisuus säästää miljardeja veroparatiisiin vuotavissa varoissa. 90-luvun velkakirjat pois kierrosta, taas säästetään miljardeja. 90-luvun uhreille oikeutta ja työllistävän yrittäjän turha byrokratia pois ja oikeusturva paremmaksi -paranee työllisyys.

Näillä saadaan varoja uskottavan puolustukseen, sillä jos on Mustameri Venäjälle tärkeä -niin on myös Suomenlahden/ Itämeren alue. Siellä on Primorskin öljysatama ja kaasuputki...

Eu ei meitä auta. Me ollaan isojen maiden pyörityksessä, pakotteet todistivat sen. Suomi kärsii eniten, mutta korvaukset eivät koske meitä.
Meidän on ihan turha uhitella Venäjälle.

3) Selitä lyhyesti, mikä on Pohjois-Atlantin sopimuksen viides artikla, ja mitä se merkitsee Naton rauhankumppanimaa Suomelle?

Hilkan vastaus: "Nato jäsenmaat puolustavat toisiaan, jos johonkin Nato maahan hyökätään."karkeasti oikaistu vastaukseni. Puolueettomuus antaa meille mahdollisuuden olla sovittelijana.

Kysyn vuorostani, jos syntyy konflikti esim Itämerell, kuinka nopeasti arvioit naapurivaltiomme reagoivan Suomen suhteen? Kauanko kestää, ennen kuin tämä isänmaamme puolueeton maaperä on raunioina ja me itse siinä mukana?

4) Selitä lyhyesti Suomen Nato-option sisältö. Mihin sopimusasiakirjaan se perustuu sekä miten ja milloin Suomi voi optionsa lunastaa?

Hilkan vastaus: Sofa -sopimuksen sisältö antaa pohjan option sisältöön eli mm. yhteisharjoituksiin toisen maaperällä.

Edelleen olen ehdottomasti sitä mieltä, että Venäjälle ei kannata uhitella, vaan palauttaa puolueettomuus ja palauttaa oma puolustus uskottavalle tasolle.

5) Jos Suomi päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä, kuka tekisi aloitteen, miten prosessi etenisi, ja missä vaiheessa olisi neuvoa antava kansanäänestys?

6) Vaatiiko Nato jäsenekseen hakevalta valtiolta kansanäänestystä?

7) Vaatiiko Suomen lainsäädäntö Nato-jäsenyydestä kansanäänestystä?

Hilkan vastaus 5-7: Mehän ollaan Suomessa maailman älykkäin ja koulutetuin kansa. Kansalta ei paljon kysytä Suomessa. Mitä, jos kerrankin otetaan koko kansan aivokapasiteetti käyttöön - voisi syntyä ihan järkeviä kannanottoja. hallitus-puolustusvaliokunta + mm. lakivaliokunnat-Eduskunta.

8) Onko rivikansalaisella kansanäänestyksessä vaadittavat asiatiedot Natosta? Jos on, perustele miksi on. Jos ei ole, miten tietämystä pitäisi lisätä? Vai pitäisikö asia jättää kokonaan niille, jotka edustuksellisessa demokratiassa vaaleilla varta vasten valitaan tekemään vaikeitakin päätöksiä? Siis niille 200:lle, joiden joukkoon Sinäkin olet pyrkimässä?

Hilkan vastaus: Nato kysymys on kansanäänestyksen paikka. Rehellinen tiedotus hyödyistä ja haitoista. Isoissa asioista voisi muutoinkin kysyä kansan mielipidettä useammin.

9) Jos uhka nyt liittoutumatonta Suomea kohtaan kärjistyisi sodaksi kuten Ukrainassa, olisitko valmis eduskunnan jäsenenä määräämään liikekannallepanon ja lähettämään lähiomaisesi, esimerkiksi poikasi, sotimaan tietäen, että lopputulos olisi surkea? Vai pitäisikö joukkojen mobilisoinnista järjestää kansanäänestys?

Hilkan vastaus: Juuri tämän kysymyksesi takia lähdin vastaamaan. Oman armeijan ja uskottavan OMAN puolustuksen ylläpito on tärkeää. Puoluettomuus ja Venäjän suhteiden uudelleen luonti, ovat meille se tärkein asia. Jos Nato tulee myös tälle puolen Suomenlahtea, voimme olla juuri tuossa tilanteessa.
Toivon todella, että noita päätöksiä ei tarvitse tehdä. Tuossa tilanteessa Suomesta jää vain savuavat rauniot. Liikekannallepäätös -vaiheessa tuskin kansanäänestyksiä ehditään paljon pyydellä, kun pommia sataa molemmilta puolilta sataa meidän niskaamme.

10) Pitäisikö mielestäsi Suomen alkavalla hallituskaudella hakea Nato-jäsenyyttä? Tähän joudut vastaamaan joko kyllä tai ei. Perustele.

Hilkan vastaus: EI! Perustelut voit lukea aiemmista. Kahden lapsen äitinä ja kolmen lapsen isoäitinä en halua lapsilleni perinnöksi savuavia raunioita.
Diplomatian keinot käyttöön ja pyrkimys takaisin hyviin kauppasuhteisiin. Venäjän toimet ovat isossa kuvassa varsin loogisia, kun se kokee olevansa uhattuna. Niin ne karhut tuppaa tekemään.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Lavoselta erittäin hyvä kirjoitus. Jos en tietäisi sitä Lavosen tekemäksi, pitäisin sitä omanani. Niin lähellä ovat Lavosen ajatukset.

Itse olisin kysynyt kohdassa 9, miten Suomi reagoisi, jos Venäjä hyökkäisi Baltiaan. Antaisiko se aseapua balteille, lähettäisikö sotilaita vai pitäisikö huippukokouksia? Presidenttimme antoi äskettäin ymmärtää, että EU ei ehkä pitäisi pelkkiä kokouksia. Koska presidenttimme ei ajatellut ihan loppuun asti antaessaan ymmärtää, että EU puuttuisi tilanteeseen sotilaallisesti, jatkokysymykset kuuluisivat: Miten Venäjä suhtautuisi Suomen tekoihin ja olisiko Suomella tuossa vaiheessa ihan oikeita turvatakuita?

Sen lisäksi, mitä Lavonen puhuu päätösten perustamisesta tiettyihin asioihin, lisäisin, että poliittisten päätösten tulee muutenkin perustua faktojen ja todennäköisyyksien perusteella tehtyihin laskelmiin, joissa valitaan Suomelle todennäköisesti paras vaihtoehto. Tämän pitäisi olla jopa niin selvää poliitikoille, että ihmettelen heidän touhujaan asioiden ajamisessa. On hirvittävä ongelma suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa, että asiantuntijat yleensä siirretään syrjään ja päätökset perustuvat sekalaiseen mustatuntuuettätäävoisitoimia -juttuun. Ulkoturvallisuuspolitiikan ei ainakaan pitäisi olla poliittisten broilereiden temmellyskenttä, vaan asiassa tulee kuulla upseeristoa eli erikoisasiantuntijoita. He tietävät, mihin Suomi kykenee sotilaallisesti ja mihin ei.

Muuten olen täsmälleen Lavosen kirjoituksen kannalla. Naton vastustaminen on helppoa silloin, kun perusteet nojaavat älämölöön, tunteisiin ja fiiliksiin. Kun kysytään ihan oikeita perusteita päätöksille, vastustamiselta putoaa pohja.

Toivottavasti poliittinen johto lukee Lavosen kirjoituksen.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Suomi on tehnyt Venäjän Federaation kanssa valtiosopimuksen, jonka 4 artiklan mukaisesti:

”Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.”

********

Suomessa on yleisesti epäilty, että Venäjä ei kunnioittaisi tätä sopimusta siinä tapauksessa, että Suomi liittoutuisi puolustusliitto Natoon.

Jotta tällainen Venäjän luotettavuutta epäilevä loukkaava käsitys saataisiin kumottua, olisi parasta, että Venäjän Federaatio sopimusosapuolena kumoaisi ne.

Jukka Ylikoski

Venäjä on solminut vastaavan hyökkäämättömyyspykälän ja suvereniteetin kunnioittamissopimuksen Ukrainan kanssa jo 1994.

Viite:
http://en.wikipedia.org/wiki/Nuclear_weapons_and_U...

Se kertonee kaiken tarvittavan tämän kaltaisten sopimusten sitovuudesta nykyvenäjän johdon osalta.

Nykytilanteessa Suomi on jo Venäjän silmissä tiukasti lännessä. Kuitenkin Suomi on "sitting duck" ilman minkäänlaisia turvatakuita. Totta kai tämä vallitseva tilanne sopii Venäjälle. Antaahan se option toimia haluttaessa vapaasti minimaalisin seurauksin, aivan kuten Ukrainassa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Se kertonee kaiken tarvittavan tämän kaltaisten sopimusten sitovuudesta nykyvenäjän johdon osalta."

On aika omituista, että henkilö varoittaa vakavasti Venäjän ryhtyvän "toimenpiteisiin" jos Suomi liittoutuu samaan puolustusliittoon missä 22 EU-maata jo ovat. Sama henkilö todistaa kuitenkin, että Venäjä ei riko kansainvälistä oikeutta ja kunnioittaa tekemiään sopimuksia. No onhan niitäkin, jotka syövät kakkua samalla kun säästävät sitä.

Jukka Ylikoski Vastaus kommenttiin #9

Taidat sekoittaa minut ehkä johonkin toiseen henkilöön. En ole todistanut väittämääsi. Toivoisin kohteliaimmin, että et esitäisi minusta todenvastaisia väitteitä eli valheita.
Minun mielestäni Venäjä nimenomaan rikkoo Ukrainan toimillaan kansainvälistä oikeutta ja ETYJ-perussopimusta. Venäjä ei kunnioita Ukrainan suvereniteettia eikä kansainvälisesti tunnustettuja rajoja.
Minun viestini pointti on, että venäjän kanssa solmitut sopimukset ei välttämättä enää tulevaisuudessa pidä, koska Venäjä on muuttunut sopijakumppanina valtiosta tosiasiassa yksinvaltaiseksi kleptokratiaksi.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #10

Sorry Jukka, kirjoitin epäselvästi, en todellankaan tarkoita sinua, vaan yleisesti täällä puheenvuoropalstalla kirjoittavia Natovastaisia henkilöitä.

Käyttäjän MariaEskola kuva
Maria Eskola

Erinomainen kirjoitus. Kiitos.

Käyttäjän sakaripuisto kuva
Sakari Puisto

Vastaan ehdokkaana (PS / Pirkanmaa) esitettyihin kysymyksiin:

1) Onko Suomella tällä hetkellä mielestäsi uskottava itsenäinen kyky koko maan puolustamiseen? Jos on, niin suhteessa mihin se on uskottava? Mihin selvityksiin uskosi perustuu? Pystymmekö torjumaan hyökkäyksen täysin, vai pystymmekö vain viivytykseen ja kuinka pitkään? Tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia?

Suomella ei ole nykytilanteessa kykyä puolustaa koko maata. Tässä tarkempi näkemykseni asiasta:

http://sakaripuisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18270...

2) Jos puolustuksemme ei nyt ole uskottava, valitse seuraavista vaihtoehdoista mielestäsi paras:

- Pidetään oma puolustus kunnossa ja liitytään 22:n EU-maan jatkoksi puolustusliitto Natoon, jolloin saadaan välittömät turvatakuut sekä hyökkäykset kokonaan ehkäisevä uskottava pelote. Paljonko jäsenyydestä tulisi nykytilanteeseen verrattuna vuodessa lisämenoja kansalaista kohden? Ota selvää Naton jäsenmaksusta, laske ja hämmästy.

Yllä oleva Naton täysjäsenyys on paras vaihtoehto. Varsinaiset Naton jäsenmaksut ovat hieman yli 20 miljoonaa euroa vuodessa, joka on noin 1 % Suomen puolustusbudjetista. Jos mukaan lasketaan "sivukulut" (esim. henkilöstöresurssit jne.), Naton kustannukset liikkuisivat noin 80 miljoonassa eurossa vuodessa, joka sekin olisi suorastaan yllättävän edullinen.

Tämän lisäksi nostaisin Suomen puolustusbudjettia joka tapauksessa asteittain noin 2 % tasolle bruttokansantuotteesta.

3) Selitä lyhyesti, mikä on Pohjois-Atlantin sopimuksen viides artikla, ja mitä se merkitsee Naton rauhankumppanimaa Suomelle?

Viides artikla tarkoittaa sitovia Naton varsinaisten jäsenmaiden välisiä turvatakuita (joihin millään Nato maalla ei ole veto-oikeutta).

Naton rauhankumppani ei kuulu turvatakuiden piiriin.

4) Selitä lyhyesti Suomen Nato-option sisältö. Mihin sopimusasiakirjaan se perustuu sekä miten ja milloin Suomi voi optionsa lunastaa?

Suomen Nato-optio on harhaa, sillä määritelmää ei ole Naton sopimuksissa. Termiä käytetään lähinnä sisäpoliittisista syistä ja sillä annetaan ymmärtää että Suomi voisi lunastaa Nato-jäsenyyden näin päättäessään.

5) Jos Suomi päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä, kuka tekisi aloitteen, miten prosessi etenisi, ja missä vaiheessa olisi neuvoa antava kansanäänestys?

Eduskunta tekisi aloitteen. Prosessi etenisi nykyisten Nato-maiden parlamenttien hyväksymäksi joilta kaikilta edellytettäisiin hyväksyntää. Prosessi kestäisi parisen vuotta.

On väläytelty myös "pikajäsenyyttä", jossa Suomi ja Ruotsi pääsisivät nopeastikin Naton turvatakeiden piiriin, mutta tästä ei ole sopimuksellista perustaa Naton Washingtonin sopimuksessa.

6) Vaatiiko Nato jäsenekseen hakevalta valtiolta kansanäänestystä?

Ei vaadi.

7) Vaatiiko Suomen lainsäädäntö Nato-jäsenyydestä kansanäänestystä?

Ei.

8) Onko rivikansalaisella kansanäänestyksessä vaadittavat asiatiedot Natosta? Jos on, perustele miksi on. Jos ei ole, miten tietämystä pitäisi lisätä? Vai pitäisikö asia jättää kokonaan niille, jotka edustuksellisessa demokratiassa vaaleilla varta vasten valitaan tekemään vaikeitakin päätöksiä? Siis niille 200:lle, joiden joukkoon Sinäkin olet pyrkimässä?

Useilla ei ole asiatietoja ja teemaan liittyy usein "asennoitumista", jolla ei ole todellisuuspohjaa. Esimerkiksi kirjoituksessasi esitetyt asiat tulisi käsitellä objektiivisesti julkisessa keskustelussa.

Periaatteessa suora demokratia olisi kannatettavaa normaaliolosuhteissa. Turvallisuusnäkökohdat ovat kuitenkin tärkeämpiä ja päätös tulee tehdä eduskunnassa (toivottavasti presidentin myötävaikutuksella).

9) Jos uhka nyt liittoutumatonta Suomea kohtaan kärjistyisi sodaksi kuten Ukrainassa, olisitko valmis eduskunnan jäsenenä määräämään liikekannallepanon ja lähettämään lähiomaisesi, esimerkiksi poikasi, sotimaan tietäen, että lopputulos olisi surkea? Vai pitäisikö joukkojen mobilisoinnista järjestää kansanäänestys?

Ei liikekannallepanosta voi järjestää kansanäänestystä, vaan päätös on tehtävä nopeasti eduskunnassa.

10) Pitäisikö mielestäsi Suomen alkavalla hallituskaudella hakea Nato-jäsenyyttä? Tähän joudut vastaamaan joko kyllä tai ei. Perustele.

kyllä.

Tässä vielä toinen artikkelini syventämään näkemyksiäni kiinnostuneille:

http://sakaripuisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/16705...

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Sakari, kiitos kommentistasi. Se on asiallisin, minkä tähän mennessä olen yhdeltäkään ehdokkaalta nähnyt millään julkisella palstalla.
Olen asunut Tampereella yli 40 vuotta, mutta muutin toiseen vaalipiiriin, joten en valitettavasti voi äänestää sinua näissä vaaleissa. Voin kuitenkin suositella sinua Pirkanmaalla kenelle tahansa puolueista riippumatta. Perussuomalaisissa on voimakasta hajontaa Nato-kannoissa, mutta analyyttistä järkeäkin näköjään löytyy. Toivon, että tuot näkemyksiäsi esiin myös oman puolueesi sisällä.
Itselläni ei ole koskaan ollut, ei ole eikä tule puoluesidonnaisuuksia, joten liikkuvana äänestäjänä voin valita ehdokkaani pelkkien asiakysymysten perusteella.

Kaiken kaikkiaan hyvä avaus ensimmäiseltä vastanneelta ehdokkaalta.

Arvoisat muut ehdokkaat, vastauksianne odotellaan mielenkiinnolla. Tuokaa kantanne rehellisesti esiin, oli se mikä tahansa. Pääasia, että perustelut ovat mukana.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Ehdokas Francis McCarren näyttää käsitelleen aihetta omassa blogissaan:
http://oikeakoukku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189443...

Kalle Kehveli

Voihan tätä asiaa kommentoida vaikka miten.
Ei kuitenkaan ole hyödyllistä jutella "puutaheinää"
Asia on mielestäni niin selvä, kuin vain on mahdollista.
Venäjä tekee mitä haluaa, pyssynpiipullaan määräten.
Tarvitseeko olla tyhmä???
Emme saa mitään hyötyä mielistelystä.
Ainoastaan hyöty tulee jämäkästä vastakkainasettamisesta.
Poliitikot puhuu enimmäkseen pelkkää potaskaa.
Kyllä nyt viimeistään on unohdettava hellät tunteet ja yms.
Nato on isoin pelote. Tarvitaan myöskin yhteistyötä kaikkien asiaa koskevien valtioiden kanssa.

Michael Moberg

Oma kantani Nato-jäsenyyteen on selkeä. http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/uusima... Kannattaa myös googlata Upseeriliiton uusimman kyselyn tuloksia. Pääosa upseereista ei pidä puolustuskykyä uskottavana nykyresursseilla.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Michael,
Näin esiintymisesi eilen TV-uutisissa, ja totesin ihan saman. Kantasi on selkeä ja harvinainen puolueessasi. Olisi hyvä, jos voisit puolueessasi lisätä tietämystä myös upseeriliiton kannoista.
Menestystä vaaleihin!

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Pitänee sitten leikkiä kansanedustajaa:

1) Onko Suomella ... kyky ... puolustamiseen? ... Tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia?

Suomella on yksi uskottavimmista armeijoista. Meidät voi vallata sekä idästä että lännestä, mutta se olisi sangen pöyristyttävä teko ja vastarinta yltyisi muutamassa vuodessa tasolle, joka pakottaisi poistumaan maasta. Suomi on eräänlainen Pohjolan Afganistan.

2) Jos ... ei ... ole uskottava, valitse ...:

- Ei tehdä mitään. Puoluekokous päätti, ettei Suomea nyt eikä tulevaisuudessa uhkaa kukaan eikä mikään.

Käytännössä pitäisi varautua pitkään valloitusjaksoon, joka pitää
murtaa sabotaasilla, kansalaisvastarinnalla ja poliitikalla.

3) Selitä lyhyesti, mikä on Pohjois-Atlantin sopimuksen viides artikla, ja mitä se merkitsee Naton rauhankumppanimaa Suomelle?

Viides artikla on luultavasti triggeri, joka hajottaa Naton. Naton
portfolio on huono, ja maat ovat itsenäisiä vaikka joskus kirmaavatkin
yhdessä. Nato on propagandaorganisaatio, joka operoi kaukomailla.

4) Selitä lyhyesti Suomen Nato-option sisältö. Mihin sopimusasiakirjaan se perustuu sekä miten ja milloin Suomi voi optionsa lunastaa?

Nato-optio on joko perustuslain vastaisesti tai huonoa valtiomiestaitoa osoittaen säädetty, ja tulevat hallitukset voivat sanoutua siitä irti halutessaan. Toisaalta, olisi ehkä hyvä tehdä samanlainen vessapaperiratkaisu Venäjän kanssa siltä varalta, että Nato (mikäli se pysyy pystyssä) haluaa joskus sillanpääaseman Suomesta ilman omaa lupaamme.

5) Jos Suomi päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä, kuka tekisi aloitteen, miten prosessi etenisi, ja missä vaiheessa olisi neuvoa antava kansanäänestys?

On mahdollista, että aloite syntyisi epävirallisesti ja esim.
joukko hallitukseen päässeitä puolueita päättäisi, että heidän
enemmistöasemansa on riittävä päätökseen. Kansanäänestystä ei
ehkä olisi tai sen lopputulos olisi mestarillisen mediavedätyksen
seuraus.

6) Vaatiiko Nato jäsenekseen hakevalta valtiolta kansanäänestystä?

Ei valitettavasti. (Saatan olla väärässäkin).

7) Vaatiiko Suomen lainsäädäntö Nato-jäsenyydestä kansanäänestystä?

Taitaa vaatia. Ainakin Pariisin rauhansopimus on perustuslaissa
mainittu ja jo nykyinen Nato-kaveruus voi olla sen vastainen.

8) Onko rivikansalaisella kansanäänestyksessä vaadittavat asiatiedot Natosta?

Ei ole, eikä heille niitä edes anneta. Sen sijaan tunneargumenteilla
ja pelottelulla voidaan saada ihmeitä aikaan. Tunnesyitä ei
tietenkään kannata kieltääkään. Olisi tavallaan mukavaa, jos Nato
ilmestyisi Suomeen ja sen tukikohtia voisi alkaa häiritä kansalaistoiminnan tavoin samaan tapaan kuin Pakistanissa.

9) Jos uhka nyt liittoutumatonta Suomea kohtaan kärjistyisi sodaksi ..., olisitko valmis eduskunnan jäsenenä määräämään liikekannallepanon ...

Ei taida viime kädessä kuulua eduskunnalle. Sodan lopettaminen ja
politiikan suuntaaminen kyllä. Liikekannallepano kertoisi, että täällä ollaan tosissaan ja se antaisi tulevalle valloittajiin suuntautuvalle kansalaisvastarinnalle paremman pohjan.

10) Pitäisikö mielestäsi Suomen alkavalla hallituskaudella hakea Nato-jäsenyyttä? Tähän joudut vastaamaan joko kyllä tai ei. Perustele.

Ei. Ei ole aihetta. Kannattaa pitää etäisyyttä USA:han, joka
ilmeisesti pystyy tekemään virhepäätelmiä ja toteuttamaan ne
ulkopolitiikassaan vuosikymmenestä toiseen. Johtuu varmaan
nykyaikaan sopimattomasta parlamentaarisesta päätöksenteko-
rakenteesta.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hyvin leikitty. Yhtä hölmöjä mielipiteitä esitetään jopa valtiojohtotasolla, joten ei ihan huonosti.

Noissa hölmövastauksissa on aina ollut se sama ongelma, eli lähdetään perustelemaan mutulla tai fiiliksillä. Kun tavoitteeksi asetetaan Nato-vastaisuus, älämölöllä pääsee hyvin pitkälle. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun joku äänestäjäkandidaatti kysyy faktojen perään.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Paavolta ihan mukavaa satiiria. Kiitos siitä

Eric Coolwin

Erinomainen ja asiaa täynnä oleva puheenvuoro Seppo Lavoselta. Todella hyvä vastaus Sakari Puistolta. Valitettavasti Sakari ei ole äänestysalueellani.
Toivottavasti moni muukin lukee tämän Seppo Lavosen puheenvuoron ja Sakarin vastauksen, vaikka ei Sakarista muuten pitäisi. Edellämainituista käy ilmi kaikki ne tärkeät asiatiedot mistä NATO:oon liittymisessä on kysymys.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Seppo kiitos tästä blogista. Hyviä pointteja. Minun Nato kanta sinulla onkin jo selvillä. Oikeastaan meidän olisi pitänyt mennä Natoon tasan seuraavana aamuna kun viimeisin neukkusotilas lähti Porkkalasta oliko se 1956 (vai 1952?) - oltaisiin säästtytty aika monelta kurjuudelta! http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1926...

Toimituksen poiminnat